keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Joulukuu 12. - Lintuja ruokkimassa



Ruben marssi Liisa perässään lintulaudalle. Hän nosti lintutalon kattoa ja kaatoi sinne kaikki pähkinät ja jyvät kiposta.
-Eläimistä täytyy pitää hyvää huolta, selitti Ruben Liisalle, joka kuunteli korvat höröllä kokeneen eläinhoitajan neuvoja.
-Kun minä olin sirkuksessa leijonan hoitajana, oli todella tärkeää, että eläimille annettiin hyvää ruokaa.
-Oi, hoiditko sinä villiä leijonaa? kysyi Liisa silmät suurina.
-Leijonaa kyllä hoidin, mutta ei se kovin villi ollut. Kesyksi se oli kasvatettu ja niin lempeä, ettei olisi tehnyt pahaa pienelle hiirulaisellekaan. Hyvin ruokittuna ja hoidettuna se oli oikein kiltti, selitti Ruben.
-Sama se on näiden villieläinten kanssa. Annetaan vähän jyviä ja autetaan niitä selviytymään luonnossa. Siitä ne ovat kiitollisia ja kuulee kuinka ne piipittävätkin kiitokseksi.
Ruben antoi kourallisen pähkinöitä Liisalle, joka ojensi käpälänsä suoraan eteensä. Hetken kuluttua pieni pörröinen hömötiainen lensi Liisan käpälälle. Lintu katseli hetken ympärilleen, nappasi pähkinän ja pyrähti lähimmän puun oksalle nauttimaan makoisaa herkkupalaa rauhassa.

-Tiesitkös, että kun laittaa linnuille lintulyhteen jouluksi, niin tulee hyvä sato-onni seuraavana kesänä, tiesi Ruben. Hän otti Liisaa kädestä ja he jatkoivat matkaa hiihtoladun luo. Ruben pystytti hankeen pitkän puutikun ja sen nokkaan hän asetti kauralyhteen. Pian jo kuuluikin läheltä linnunlaulua. Ruben ojensi kätensä ja pian siihen lennähti kauniin punarintainen lintu istumaan.
- No kukas se siihen lennähti? Ruben kujerteli linnulle. –Punatulkkuko se siinä?
Pian lintu levitti siipensä ja lennähti lyhteen päälle, nokkaisi sieltä jyväsen jos toisenkin.
- Linnuille annetaan näin jouluna ruokaa, jotta ne eivät kesällä syö sitä pelloilta. Ruben selitti Liisalle.
Siinä he seisoivat hiljaa paikoillaan ja katselivat, kun lintuja pyrähteli yksi toisensa jälkeen syömään.
-Oi, ne ovat niin kauniita, ihasteli Liisa.





tiistai 11. joulukuuta 2018

Joulukuu 11. - Kauhunhetkiä navetassa



 
 Sirkka lähestyi navettaa Liisa selkänsä takana suojassa. Navetasta kuului kauhea kaakatus ja ärjyntä.
Kohta navetan ovi avautui vauhdilla ja pamahti seinään. Jotain punaista vilahti vikkelästi ovesta ja heti perässä Ruben juoksi ulos talikko tanassa.
-Hui sentään Ruben! Mikä hätänä? kysyi Sirkka ihmetellen.
-Kettu! Ruben huusi ja heristeli talikkoaan kohti navetan nurkkaa.
Sirkka ehti nähdä vielä punaisen hännän vilaukselta, ennen kuin eläin pinkoi karkuun kuusiaidan taakse.
Ruben kääntyi takaisin ja astui navettaan. Sirkka ja Liisa seurasivat perässä.
Nurkassa lampaat tärisivät pelokkaina. Ruben asteli niiden luo ja rapsutteli hetken rauhoitellen korvien takaa.
-Äiti! Täällä on rikkinäinen kananmuna! huusi Liisa hädissään.
Sirkka ja Ruben kiiruhtivat kanakopin luo. Kukko tepasteli kopin vierellä nostellen jalkojaan vihaisesti. Kanat kotkottivat epätoivoisina päivitellen menetettyjä munia.
Ruben tarkisti rikkoutuneiden munien lukumäärän.
-Kettu kehveli sai yhden suuhunsa ja kaksi mokoma rikkoi matkan varrelle, Ruben laskeskeli surullisena.
Ruben haki kauralaarista kourallisen jyviä ja heitteli ne kanoille.
-Syökää nämä ja koittakaa unohtaa kova koettelemuksenne. Minä tarkistan vastaisuudessa, että kaikki ovet ovat suljettu kunnolla, eikä kettu pääse tänne enää toiste, vakuutteli Ruben.
Sirkka ryhtyi siivoamaan kananmunia lattialta. Liisa seisoi vaisuna ovella.
-Tule, mennään ruokkimaan linnut. Siitä tulee hyvä mieli! Ruben ehdotti.
Hän nappasi kainaloonsa pari lyhdettä ja kopallisen jyviä ja pähkinöitä.
Ovesta ulos astuttuaan Liisa huomasi maassa lakin.
-Tässähän on sinun lakkisi! huomautti Liisa ja ojensi pehmeän karvalakin Rubenille.
-No niinpäs on. Kiitos! Taisi tuossa kettujahdissa pudota, Ruben vastasi ja otti Lisaa kädestä kiinni.
-Mennäänhän sitten, hän kehotti rauhallisesti.
Ja niin he tallustivat yhdessä lintuja ruokkimaan.

maanantai 10. joulukuuta 2018

Joulukuu 10. – Iloiset hiihtäjät



 Aurinkoinen talvipäivä houkutteli jo kovasti Sirkkaa ulos. Hiihtäminen oli parasta mitä Sirkka tiesi.
-Otan poikasenikin mukaan hiihtoretkelle, teen eväät ja pidetään tauko nuotiopaikalla, suunnitteli Sirkka innoissaan.
-Tulepas Liisa, niin lähdetään hiihtämään, Sirkka patisti kiiruhtaen itse jo ulko-ovelle.
Monojen pohjat napsuivat rytmikkäästi puulattialla, kun Liisa kipitti Sirkan perään.
-Kuka lähtee hiihtämään? hihkaisi Liisa vielä ovelta.
- No en minä ainakaan! Paavo murahti pankon päältä unisena. -Nyt on päivätorkkujen aika.
Sirkka ja Liisa hakivat sukset ja sauvat vajasta, kiinnittivät ne jalkoihinsa ja lähtivät matkaan. He suuntasivat matkansa pellon halki valmista latua pitkin. Hetken aikaa ei kuulunut mitään muuta, kuin tasaista suksien suihkinaa. Aurinko kimmelsi lumihangella ja lämmitti hiihtäjiä kivasti.
Hetken päästä he saapuivat metsän reunaan. Liisan viiksikarvat värisivät innosta ja Sirkkakin kiristi tahtiaan. Jokin herkullinen tuoksu kutitti hiirten viiksikarvoja ja sukset kulkivat koko ajan liukkaammin aivan kuin itsestään.
-Odota äiti! huudahti Liisa ja koitti hiihtää rivakammin.
Kuusikon takaa alkoi näkyä tulen välkettä ja hetken päästä koko nuotio tuli näkyviin. Kaksi hiirtä istui nuotion ääressä rupatellen iloisesti. Mimmi ja Hiirimamma siellä istuivat ja paistoivat tikkupullaa.
-Täältä riittää teillekin pullaa! huudahti Hiirimamma hiihtäjille.
Liisa hyppäsi pikaisesti suksilta ja kipaisi Hiirimamman kylkeen kiinni.
Mimmi teki tilaa Sirkalle ja kohta kaikilla oli pullataikinaa tikun nokassa paistumassa.
-Mmmm. Herkullista! ihasteli Liisa ja mutusteli lämmintä herkkua autuaana.
Pitkän tovin kaikki nautiskelivat pullista ja nuotion hiilloksen vilkkeestä, kunnes olikin aika lähteä kotimatkalle. Sukset laitettiin jalkaan ja kotimatka alkoi.
-Onko vielä pitkä matka? kysyi Liisa jo väsyneenä.
-Kohta olemme perillä. Tuolla se navetan nurkka jo näkyykin! vakuutteli Sirkka reippaasti.
-Mitä ihmettä tuolla oikein tapahtuu? Sirkka terästi kuuloaan.
Ladulle asti kuului kauheaa meteliä. Sirkka jarrutteli vauhtiaan ja nappasi Liisan kainaloonsa varmuuden vuoksi.