tiistai 24. syyskuuta 2013

Hiiriä kerhossa

Ei meidän kerhohuoneella ollut hiiriä, vaan kaksi viimeistä kerhoiltaa olemme tehneet hiiriä.



Kerhossa meillä on yhteisprojektina syksyn kerhoilloissa valmistaa jouluinen näyteikkuna Turkuun Puustellin Puutarhakadun myymälään. Mietimme kovasti, että tekisimmekö sinne nukkeja vai jotain eläimiä asukkaiksi. Titta oli ostanut keväällä markkinoilta omaan projektiinsa Päivi Varikselta hiiriä. Aivan ihania hiirulaisia olivatkin. Yhteistuumin tulimme siihen tulokseen, että voisimme yrittää tehdä hiiriä itse. Yhdessä saisimme aikaiseksi paljon hiiriä, jotka olisivat mitä erilaisimmissa puuhissa.



Itse otin tehtäväkseni miettiä kaavaa, jota voisimme käyttää hiirten tekoon. Titta tilasi materiaalia hiiriin, pellavahuopaa ja narua hännäksi. Jokainen kävi läpi omia kangas/nauhavarastojaan vaatteita varten. Nyt kahden illan jälkeen hiiret senkun lisääntyvät, ne saavat omia tehtäviään sisällä ja ulkona. On muodostunut pariskuntia, syntynyt pikkuhiiriä ja isoja hiiriä. Mukavaa on ollut myös tekijöillä.


Kuviakin hiiristä otettiin monta, jotta jokainen tuli kuvaan, eikä vipeltänyt mihinkään piiloon...

tiistai 10. syyskuuta 2013

Kerhoilta tulenteon merkeissä

Syysiltojen iloksi väkersimme isolla joukolla  hehkuvat "tulipesät". Joku laittaa takkaansa, jollakin oli nuotio jo kehykseksi, joku ei vielä tiennyt mihin laittaa. Tekemisen meininki oli mukava!

Tästä lähdettiin - tai siis oikeasti lähtökohta oli EHJÄT helmet, jotka rikottiin. Väreinä läpikuultava, kellertävä (oranssi olisi ollut todella hyvä mukaan)  ja tuo rusehtava. Kuvassa pieni polttimo, jollaisen ainakin tämän koosteen tekijä hävitti, niin pieni se oli.

 
Rikkomiseen tarvittiin vasaraa, ympärille peflettejä ja sementtilattia. Lyödä sai olan takaa.
 

 
Tässä ainekset palasina - tuo pelinappulan "kuuppa" oli joillekin se, jonka päälle palaset liimattiin. Kuumaliimapyssy oli hyvä siinä.
 
 
Marjan "tikkari"  ja alla Tuulan. Jokin tukirakenne pitää olla, jotta palasia voi alkaa liimailla toinen toisensa päälle.
 
 
Kun palaset oli liimattu yhteen, koko ajan muistaen, että sähköjohdolle ja sille pikkupolttimolle pitää olla tilaa, otettiin mustaa maalia ja sutattiin koko juttu.

 
Johanna maalaa mustaa päälle


 
Tässä kirjoittajan oma, sille "kuupalle" väsätty hehkuva hiillos. Polttimo siis hövisi, joten yritän tehdä asialle jotain kotioloissa.
 
Ninna asettaa tuota hehkuvaa kökälettä nuotipuiden alle:
 

Iston avulla se polttimo juotettiin kiinni keltaiseen johtoon ja sitten  se johto laitettiin tuonne sisään.

 

Ja näin sitten muodostui  hiillosta muistuttava keko - vaikutelma oli todella aito!

 
Yhteiskuvaa ei kai kukaan ottanut, niin oli tempo kovaa, että hyvä kun nämäkin ehti nappasta. Seuraavaa maanantaina odotellen.
Koko syyskauden ohjelmaa pääsee kurkkimaan klikkaamalla tuolta oikeasta yläkulmasta kohdan "Kerhomme" kuvaa.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Syksyn ohjelma

Nukkekotikerhomme syksyn ohjelma on alustavasti suunnteltu  toimimaan maanantaisin ja  lisäksi tiistai/keskiviikkoisin. Tiistai/keskiviikko -ryhmän ohjelma täsmentyy pikkuhiljaa. Ohjelma on täytetty nyt  näillä aktiviteeteilla:

SYYSKUU
MA 2.9.2013
Jakkara nukkekotilehden mallin mukaan tai sienijakkara (Titta).

KE 4.9.2013
Valmistelutöitä kaappeja varten

MA 9.9.2013
Tuli takkaan (Isto).
http://merryjingle.blogspot.fi/2010/05/coal-fire-tutorial.html

TI 10.9.2013
Aloitetaan kaappien teko

MA 16.9.2013
Hiiriä pellavahuovasta (Titta).

KE 18.9.2013
Kaappien teko jatkuu

MA 23.9.2013
Hiiret, jatkuu

KE 25.9.2013
Kaappien teko, jatkuu

MA 30.9.2013
Puita rautalangasta.

LOKAKUU
TI/KE 1/2.10.2013

MA 7.10.2013
Säilykepurkkeja + massasta ruokia.
Juustoja.
 
TI/KE 8/9.10.2013

 MA 14.10.2013
Tuoleja omilla piirutsuksilla.

TI/KE 15/16.10.2013
 
MA 21.10.2013
Matkalaukku.

TI/KE 22/23.10.2013

 MA 28.10.2013
Sukset, kelkat, potkukelkat.

TI/KE 29/30.10.2013

MARRASKUU
MA 4.11.2013
Punnuskello.

TI/KE 29/30.10.2013

MA 11.11.2013
Aallon tarjoiluvaunu (Titta ja Isto).
TI/KE 12/13.10.2013

 MA 18.11.2013
Tarjoiluvaunu, jatkuu.

TI/KE 19/20.10.2013

 MA/TI/KE 25/26/27.11.2013
Pikkujoulut tällä viikolla molemmat kerhot (ma&ti) yhdessä?

 YHTEISIÄ RETKIÄ
-Suuri-Snadi näyttely Vantaan Energia Areenalla 19 – 20. 10.2013

SWAPIT
-Joulukalenteri

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Kuin sieniä sateella...

Kesätauon jälkeen palasimme taas innolla mineilypuuhiin kerholle. Ensimmäinen kerhokerta vietettiin tulevaa syksyä suunnitellen. Suiden käydessä kävivät myös sormet kun rakensimme Titan mallin mukaiset kärpässienijakkarat nukkekotien lastenhuoneisiin.

Tässä valmiit tuotokset.