tiistai 8. toukokuuta 2018

Tuoli-ilta tuotti tulosta

Valmistimme eilen kerholla Nukkekotiharrastajista saadun linkin mallin mukaan. Kiitos Istolle ja Titalle, jota työstivät aihiot koti3D-printterillään.
 Tässä kuvassa paria viikkoa aiemmin ohjelmassa ollut pöytä mukana (kummatkin on Titan kätten työtä).
3D-printterillä on saatu aikaan tuolin osat ja lisäksi tuo tuolijalkojen kiinnitykseen tarkoitettu asetusmuotti (ylh vas). Palat hiottiin ensin hyvin sileäksi.
Ensin jalat muottiin kiinni (ne tarttuivat siinä oleviin koloihin juuri hyvin, sitten liimapisara jalkojen istuinosaa vasten tulevaan kohtaan - ja istuinosa muotin "kuppiin".  Tuolin malli oli täältä (klikkaa linkkiä).
Tässä näkyy liimauksesssa olevat tuoli. Sitten tuoli nurinpäin pöytälevyä vasten ja muotin irrotus. Jos liimaa oli juuri oikea määrä, muotti lähti pois. Jokunen taisi eka kierroksella liimata jalat vääriin kohtiin - eiku irrotus ja uusiksi. Pikaliimaa käytettiin, suositus / kokemus on, että liima olisi tahmeaa.
Valmis tuoli. Aika kiva?
Jalat sai kiinnitettyä myös ilman tuota muottia - sen avulla ensin vain merkattiin jalkojen paikat istuinosaan ja  ihan hyvin onnistui. Alla tooodella hyvä esimerkki puristuksessa olevasta tuolista:
Tässä osa valmistuneista - osa oli jo tekijöiden kassissa:
Ihanaa kevätpuuhaa kaikille blogissamme piipahteleville.

3 kommenttia:

  1. Ai kun tuntuu kivalle, kun oma luomus on näin kivassa käytössä :D
    Terkuin, tuolin mallintaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoleista tuli tosi kivat, kiitos kun jaoit mallin käyttöön!

      Poista
  2. Aivan hurmaavia tuoleja! Oisiko mahdollista tilata noita tulostettuja osia vielä Titalta ja kumppanilta?

    VastaaPoista