Tässä blogissa kerromme Turun seudulla toimivan Raunistulan nukkekotikerhon kuulumisista.
keskiviikko 27. marraskuuta 2013
Kenkiä ja lyhtyjä
Kengät ja lyhdyt oli viimeisen kerran aiheena. Teimme pikkujoulukengät ja 3d-printterillä tehdyt lyhdynosat maalasimme mustalla metallisiksi ja kokosimme.
Kivaa oli niinkuin aina. Nähdään tammikuussa, hyvää joulun odotusta.
torstai 21. marraskuuta 2013
Oi Emma
Aloimme tekemääm Emma-tuolia keskiviikkokerhossa, mutta nälkä kasvoi syödessä ja nyt kaikkien tavoitteena on tehdä koko kalusto. Kuvassa Marjan tekemä upea kalusto, jota käytämme mallina. Kaunis pöytä on Tittan tekemä.
keskiviikko 20. marraskuuta 2013
Kaappeja
Keskiviikkokerhossa olemme syksyn aikana ahertaneet kaappeja Marjan opastuksella. Samoilla mitoilla ja kappaleilla lähdettiin liikkelle, mutta hyvin erilaisia kaappeja saimme aikaan. Materiaalina tietysti jälleen pahvi.
maanantai 18. marraskuuta 2013
Pikkujoulutunnelmia
Kun olimme saaneet työt tehdykasi oli aika viettää pikkujoulut.
Kahvia ja glögiä, herkkuja ja lahjoja. Mitäpä sitä muuta tarvitaankaan onnistuneisiin pikkujouluihin.
Vaihdoimme pikkupaketteja, niistä kuva yllä. Alla kuva Titan saamasta yllätyksestä, jota klikkaamalla voi myös äänestää. Lisäksi Titta jakoi meille hiiristä tarinan, kuvituksena oli meidän yhteinen näyteikkuna työmme.
Kahvia ja glögiä, herkkuja ja lahjoja. Mitäpä sitä muuta tarvitaankaan onnistuneisiin pikkujouluihin.
Vaihdoimme pikkupaketteja, niistä kuva yllä. Alla kuva Titan saamasta yllätyksestä, jota klikkaamalla voi myös äänestää. Lisäksi Titta jakoi meille hiiristä tarinan, kuvituksena oli meidän yhteinen näyteikkuna työmme.
Jouluikkuna
Tänään rakensimme Puustellin näyteikkunaan hiirten joulumaailman.Jo rakennusvaiheessa toimintamme herätti kiinnostusta.
Tässä vielä pari lähempää kuvaa ikkunasta.
Näyteikkuna on paikoillaan loppiaiseen saakka.
Näyteikkuna
Kerhon blogissa on ehkä ollut hiukan hiljaista, mutta kerholla on hiiret rapistelleet työn touhussa sitäkin ahkerammin. Olemme valmistelleet porukalla näyteikkunaan tulevaa yli kolme metriä pitkää työtä. Näyteikkuna on somistettu tänään valmiiksi (ohessa olevat kuvat on otettu ennen kuljetusta ja lunta). Näyteikkuna löytyy Turun keskustasta Puustelli myymälästä puutarhakadulta. Hiiret ovat tässä työssä pääosassa ja ne on laitettu mitä erilaisimpiin puuhiin.
maanantai 4. marraskuuta 2013
Paljoks kello on?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)