Joulukuun 10. Hiiret leipureina - Seinä kaatuu

 

Toisaalla samaan aikaan kuuluu hirveä kolina. Stefan seisoo puoliksi pystytetyn talon luona, kohauttaa hartioitaan ja ottaa tiukan otteen ikkunapuusta. Hän napsauttaa ison palan seinää irti ja kohta kuuluu narskutus, kun Stefan nakertaa pienillä hampaillaan palan reunaa. Kun hän on saanut mussutettua palan kokonaan ja nielaistua viimeisenkin murusen, hän istahtaa tyytyväisenä katsomaan mitä viereisellä piparialustalla tapahtuu.

Siinä vieressä ovat Jesse ja Joonas pystyttämässä toista taloa. Heilläkään ei homma taida sujua ihan halutun laisesti.

-Miten menee jätkät? huutaa Stefan pojille.

-Homma hanskassa! huutaa Jesse iloisesti kaverilleen ja irroittaa toisen käpälänsä heiluttaakseen tervehdyksen Stefanille.

Juuri silloin Jessen toisenkin käpälän ote irtoaa ja seinäpala jää vain Joonaksen otteen varaan. Joonas ei millään pysty pitämään koko seinän painoa yksinään pystyssä, niinpä seinä lähtee uhkaavasti  kallistumaan. Mitään ei ole tehtävissä, vaan seinä kaatuu lopulta kokonaan toista seinää vasten kaataen molemmat seinät hurjasti  rämisten pitkin ja poikin piparialustaa. Jesse ja Joonas tuijottavat toisiaan hämmentyneinä.

-Ja hanskat näköjään hukassa! nauraa Stefan astellessaan paikalle. Häntä huvittaa suunnattomasti hiirikavereiden toilailu.

-Tämä meni rikki. Mitä me tälle teemme? Joonas kysyy kavereilta neuvoa.

-Pomo sanoi, että epäonnistuneet seinät pitää hävittää, tietää Jesse, mutta jatkaa samaan hengenvetoon -Mutta miten?

-En nyt keksi muuta ratkaisua, kuin että syödään nämä rikkinäiset, niin sillähän ne on sitten hävitetty! keksii Joonas nokkelasti.

Stefaninkin mielestä ehdotus kuulostaa vallan mainiolta. Hän jopa lupautuu auttamaan kavereitaan. Sillä eihän kavereita mitenkään sovi jättää pulaan!

Niinpä hiirikaverukset nappaavat kukin seinän reunasta kiinni ja taittavat ison palasen. Hetken päästä laskeutuu huoneeseen hiljaisuus. Vain pieni tyytyväinen narske ja mussutus kuuluu yhteistyön toimiessa parhaimmillaan.

Joulukuun 9. Hiiret leipureina - Seinän pystytys

 

-Hiiop! kuuluu karjaisu seinän takaa ähinän ja puhinan säestämänä. Pyry ja Lilli ovat nostamassa pipariseinää pystyyn.

-Ensimmäinen seinä tulee tähän. Ohjeistaa Lilli ja näyttää paikkaa piparilevyn kulmassa.

-Varo varo, ettei seinä kaadu! huudahtaa Lilli, kun Pyryltä meinaa ote lipsahtaa.

-Äh kun olen näin lyhyt, en saa nostettua tätä. Mitäs nyt tehdään? Pyry harmittelee ja miettii miten kinkkisen tilanteen saisi ratkaistua. Hän silmäilee ympärilleen ja huomaa kasan puna-valkoraitaisia pillejä.

-Nyt keksin! Pillien avulla saadaan seinä pystyyn! hän selittää ilahtuneena Lillille.

Lilli nyökyttelee tyytyväisenä samalla, kun Pyry hapuilee toisella käpälällään pilliä. Ne ovat aika kaukana, mutta hän saa kuin saakin yhden pillin käpäliensä ulottuville. Pillin avulla he saavat pönkättyä seinän pystyyn ja Pyry nojaa seinään helpottuneena. Iso urakka on ohi, hän miettii tyytyväisenä.

-Kylläpä tämä seinä onkin kaunis. Nämä koristekuviot ovat kyllä erityisen onnistuneet, ihailee Lilli.

Joulukuun 8. Hiiret leipureina - Siirappia

 

Antti on lapioimassa sokeria kottikärryyn. Hän saa kuorman valmiiksi ja kärrää sen taikinakulholle.

-Sokerilasti saapuu! hän huikkaa iloisesti.

Sitten Antti huomaa jotain outoa tassuissaan. Jokin pistelee ja kutittelee tassuja ja hän istahtaa tutkimaan asiaa. Hänen tassujensa pohjaan on tarttunut jotain. Tassut ovat kauttaaltaan ihan tahmeat.

- Mitä ihmettä! Siirappiako tämä tahmeus on? hän huudahtaa ihmetyksissään.

-Tahmatassu! kuuluu vierestä Ollin ilkkuminen.

Antti harmistuu ja vastaa: -Itse olet pölypää!

Sitten hän sanoo heti perään -Anteeksi, ei ollut tarkoitus sanoa pahasti. Pahoitin mieleni, kun ilkuit minua.

-Ei se mitään, sanoo Olli ja istuu Antin viereen. -Anteeksi, että sanoin sinua tahmatassuksi. En minäkään tarkoittanut olla ilkeä.

-Mutta missä sinä olet tassusi noin tahmeaksi saanut ja mitä se on? Kysyy Olli.

Antti sipaisee käpälällään tassun reunasta ja nuolaisee. Hänen viiksikarvansa ihan tärisevät, kun hän tunnistaa tahmean aineen.

-Tämä on siirappia! hän selittää innostuneena.

Nyt Ollikin innostuu ja kysyy kädet joka suuntaan viuhuen: -Mistä sinä kuljit? Mennään sinne!

Molemmat ponkaisevat ylös ja lähtevät seuraamaan Antin tahmaisia tassunjälkiä takaisin päin.

Molemmat nuolaisevat suupieliään, kun ajattelevat makeaa herkkua, joka heitä odottaa.

Joulukuun 7. Hiiret leipureina - Lumienkeli

Keskellä piparkakkulevyä on suuri valkoinen kasa tomusokeria. Purkki on selvästi kaatunut ja sokerit levinneet laajalti.

-Mitäs täällä on tapahtunut? Ihmettelee Martti ja tutkailee tuhon laajuutta.

Hän kipaisee hakemaan pullasudin ja lähtee lakaisemaan sotkua.

-Ihan kuin tässä näkyisi enkelin muoto, hän ihmettelee ja keskeyttää harjaamisen tutkiakseen kuviota tarkemmin. Kun lähistöltä kuuluu vaimeaa narsketta, Martti nostaa katseensa ylös.

- Moi Pertti! hän huutaa tulijalle. -Tule katsomaan tätä kummallista jälkeä! Martti kehottaa.

-Näyttää ihan lumienkeliltä ja nonparellejakin näkyy täällä joukossa, jatkaa Martti ääneen ihmettelyä.  Pertti pysyttelee hieman kauempana ja tuijottaa outoa jälkeä.

-Kukakohan on mahtanut tämän sotkun tehdä?

-Ei harmainta aavistusta. En ole nähnyt ketään täällä päin liikkumassa, sanoo Pertti ja peruuttaa pari askelta taakse päin.

Hän jatkaa peruuttamista askel askeleelta pois päin ja pitää katseensa tiukasti Marttiin päin.

-Kauhea sotku, harmittelee Martti ja tarttuu taas harjaansa.

Kun Martti heiluu harjansa kanssa, Pertti poistuu vaivihkaa paikalta. Pertin takki ja housut ovat kauttaaltan selkäpuolelta valkoisen tomusokerin peitossa.

Joulukuun 6. Hiiret leipureina - Jauhoa ilmassa

Ilmassa leijailee sankka valkoinen pilvi. Jostain pilven seasta kuuluu vaimeaa muminaa.

-Yksi, kaksi, kolme, neljä... Kaisa laskee tarkkana.

Olli seisoo jauhopussin vieressä ja yskii käheästi, kun saa aimo annoksen jauhoja henkeensä.

-Kaisa, katso vähän minne jauhoa lapioit! moittii Olli tuimana.

Kaisa ottaa uuden lapiollisen jauhoja ja katsoo oikein tarkasti suunnan. Jauho pitää saada heitettyä kulhoon asti. Hän ponnistaa voimansa äärimmilleen ja heilauttaa lapiollisen jauhoja ilmaan. Osa leijailee taas Ollin niskaan, mutta suurin osa osuu nätisti kulhoon. Olli luikkii pikaisesti pölypilven läpi pois vaaravyöhykkeeltä.

-Kymmenen! huutaa Kaisa ja kurottautuu sen jälkeen jauhopussiin syvemmälle kaapaisemaan uutta lastia lapioonsa.

-Vielä neljä! vastaa Henrik kuuluvalla äänellä. Samalla hän vispaa vimmatusti taikinaa.

-Ei tarvitse lähteä enää punttisalille tämän työpäivän jälkeen, hän nauraa iloisesti virnistäen.

Kaisa nostaa peukkuaan merkiksi, että on samaa mieltä. Kohta ilmaan pöllähtää taas uusi jauhopilvi.

-Neljätoista! kuuluu pilven keskeltä ja heti perään kimeä kiljaisu.

-Mitä tapahtui? kysyy Henrik huolestuneena.

Kun vastausta ei kuulu, hän lähtee tarkistamaan tilanteen. Jauhopussin luona ei näy ketään. Kaisa on kadonnut.

-Kaisa, minne sinä menit? Henrik huhuilee. Sitten hän huomaa pienet pyristelevät tassut jauhokeon keskellä. Henrik nappaa tassuista kiinni ja kiskoo kevyesti Kaisan ulos jauhokeosta.

-Puhhuh! sanoo Kaisa ja pölläyttää suustaan pienen jauhopilven. -Liukastuin, hän selittää nolona ja kiittää sen jälkeen kohteliaasti Henrikiä pelastamisestaan.

-Se taitaa olla nyt tauon paikka, on tässä rehkittykin jo tarpeeksi, Henrik sanoo.

Hän tukee Kaisan alas tikkaita ja sitten he suuntaavat yhdessä evästauolle.

Joulukuun 5. Hiiret leipureina - Piparkakkutaikinan ohje

 

Silvia tutkii tarkasti uutta työlistaa. Hän laskee, että nuorenparin kolotaloon tarvitaan vielä 2 kiloa lisää taikinaa.

-Etsikää sieltä kirjasta piparkakkuohje, hän huikkaa jauhohyllyltä.

-Tai ei sittenkään, minä tulen itse, hän toteaa, kun laskeutuu hyllyltä alas ja tömistelee jalkojaan ja pudistelee käsistään jauhoja.

-Missäs minun lasini ovatkaan? Tämä on niin pientä pränttiä! hän kysyy ja voivottelee samalla, kun lehteilee keittokirjan sivuja ripeästi.

Hiiriveljekset Olli ja Antti kipittävät lasit käpälissään paikalle. He ojentavat ne Silvialle ja jäävät pitämään niitä  oikeassa asennossa, jotta Silvia näkee lukea tekstin.

-Mummohiiri laittoi aina paljon siirappia. Muistan miten pikkuhiirenä sain aina nuolla sen ihanan tahmean lusikan, muistelee Silvia kaihoisasti omaa lapsuuttaan.

Hän havahtuu omista muisteloistaan, kun Olli ja Antti kysyvät taikinan tekemisestä.

-Kuinka paljon sitä siirappia tarvitaan? Mitä muita aineita tarvitaan? kysyy Olli.

-Minä tykkään eniten taikinasta, sanoo siihen väliin Antti.

-Ja minä tykkään valmiista pipareista, vastaa Olli.

-Mitkä ovat parhaimpia: sydänpiparit, kukkapiparit vai tähdet? Minä tykkään Tähdistä! sanoo Antti.

-Ei sillä ole väliä minkä muotoisia ne ovat, samaa taikinaa se on, väittää Olli.

-Ei varmana ole! vastaa Antti ja mulkaisee veljeään kiukkuisena.

-Onpas! -Eipäs! -Onpas! -Eipäs! väittely raikuu pitkin keittiötä. Silvia laittaa kätensä korvilleen.
-Nyt pojat hiljaa! sanoo Silvia napakasti.

Pojat hiljenevät, mutta tökkivät Silvian selän takana salaa toisiaan.

Joulukuun 4. Hiiret leipureina - Talotilaus

Ähinä ja puhina sekä kilke ja kalke kuuluu kauas. Työmaalla on täysi tohina käynnissä.

Rane on Kolotalojen vastaava rakennusmestari. Hän seisoo leivinlaudalla ja katsoo tarkkaavaisena leipurihiiriä töissään. Vieressä seisoo kuuluisa leipurimestari Le Maître Pâtisserie Biscuit Épicé. Hän on kovin arvonsa tunteva ja vaativa mestari. Hänet tunnetaan siitä, että työn jäljen pitää olla vähintään täydellistä. Huonompi ei kelpaa ja lopputulos on aina suurenmoinen, joten leipurimestaria kunnioitetaan työntekijöiden keskuudessa suuresti.

-Noniin, saatiin taas uusi talotilaus. Se on sitten nuorenparin Kotoisa-Kolotalo. Selittää Rane leipurimestarille ja plärää talopiirustusten kasaa edessään.

- Katsotaanpas kuvista mitkä ne mitat sille sivuseinälle ovatkaan. Rane penkoo piirustuskasaa vimmaisesti. -Mihinkäs minä sen piirustuksen nyt hukkasin?

-Hmpf, nyrpistää leipurimestari nenäänsä. -Miten epäjärjestyksellistä! hänen viiksikarvansa värähtävät paheksuvasti.

Leipurimestari osoittaa käpälällään yhtä piirustusta ja kysyy kohteliaasti -Olisikohan se kenties tämä piirustus tässä?

-No kappas, siinähän se! Kiitti! Rane vastaa ilahtuneesti. Hän ottaa piirustuksen käteensä ja tutkii sitä hetken aikaa tarkasti.

-Tässä sanotaan että leveys on 11cm. Jaahas, no sitten vain mitataan... Rane sanoo ja huutaa sen jälkeen tömäkästi leipureille. -Seeeeeis!

Rane astuu määrätietoisesti taikinaa kaulivien hiirten luo ja ottaa mittanauhansa esille. Leipurimestari seuraa vikkelästi perässä.

-Kuulkaas, nyt kyllä ristimitta heittää pahasti. Rane toruu.

-Ja taikina on absolument liian paksu, lisää leipurimestari nopeasti. -On ehdottoman tärkeää, että taikinan paksuus on tasan 3,5mm. Allez, allez! hän hoputtaa kaulitsijoita.

Leipureiden ei auta muu, kuin tarttua uudestaan kaulimen kahvoihin ja lähteä kaulitsemaan taikinaa vielä ohuemmaksi.