maanantai 18. marraskuuta 2013

Pikkujoulutunnelmia

Kun olimme saaneet työt tehdykasi oli aika viettää pikkujoulut.


Kahvia ja glögiä, herkkuja ja lahjoja. Mitäpä sitä muuta tarvitaankaan onnistuneisiin pikkujouluihin.






Vaihdoimme pikkupaketteja, niistä kuva yllä. Alla kuva Titan saamasta yllätyksestä, jota klikkaamalla voi myös äänestää. Lisäksi Titta jakoi meille hiiristä tarinan, kuvituksena oli meidän yhteinen näyteikkuna työmme.

http://www.sunnuntaipiparitalo.fi/kuva?id=712&sort=date&page=1

Jouluikkuna



Tänään rakensimme Puustellin näyteikkunaan hiirten joulumaailman.Jo rakennusvaiheessa toimintamme herätti kiinnostusta.


Tässä vielä pari lähempää kuvaa ikkunasta.



Näyteikkuna on paikoillaan loppiaiseen saakka.

Näyteikkuna


 Kerhon blogissa on ehkä ollut hiukan hiljaista, mutta kerholla on hiiret rapistelleet työn touhussa sitäkin ahkerammin. Olemme valmistelleet porukalla näyteikkunaan tulevaa yli kolme metriä pitkää työtä. Näyteikkuna on somistettu tänään valmiiksi (ohessa olevat kuvat on otettu ennen kuljetusta ja lunta). Näyteikkuna löytyy Turun keskustasta Puustelli myymälästä puutarhakadulta. Hiiret ovat tässä työssä pääosassa ja ne on laitettu mitä erilaisimpiin puuhiin.




 




maanantai 4. marraskuuta 2013

Paljoks kello on?

Jaa ny vai?

Maanantain kerhoillassa valmistimme punnuskelloja. Kuten kuvasta näkyy, taisi mopo vähän karata käsistä...

Melkein kaikki kellot ryhmäkuvassa

Ninnan ja Eijan kellot, joissa oikeat käpypunnukset

maanantai 28. lokakuuta 2013

Talven varalle!

Tänään oli kerholla aiheena talviset varusteet, kelkat ja sukset. Tuloksia tässä:

Suksitehdas a la Johanna




                                              Beritin upeat verhonipsut uusiokäytössä

 
Tuulan suksisiteen muodotustusta
 

Ninnan vesikelkat


 
Suksiurakan tuloksia - vielä pitää maalata ja  valmistaa siteet ja sauvoja.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Matkalaukkuja

Teimme viime viikolla matkalaukkuja.

 
Kuvassa Eija, Johannan ja Beritin laukut ja Tuulan hieno tuoli.

 
                                                                        Tässä päältä

 
 

Oikealla näkyvä kissankuljetuskoppa on valmistuote USA:sta.
 
 Kuvan laukku on Eijan eka versio, eikä ihan täyskymppi onnistu olemaan, koska alaosa
ja kansi ovat eri suuruiset. Siis tarkkuutta tarvitaan!

tiistai 1. lokakuuta 2013

Kerhoilta

Tämän illan aiheena oli meillä puut.
Rungot tehtiin rautalangasta ja päälystettiin kukkateipillä.


Hiiret pääsivät testaamaan maisemaa.



Myös näyteikkuna-projektimme etenee...