Hilma heräsi
silmissään vielä hieman unihiekkaa. -Vielä pitäisi nukkua pidempään, sillä
levänneenä hiiri on kauneimmillaan, tiesi Hilma ja katseli ylpeänä
kruunajaiskuvaansa. Miss Emmentaliksi julistamisesta ei ollut kuin puoli vuotta
ja yöpöydällä koristeena olevassa kruunussa jalokivet kimaltelivat kauniisti. Hilma
oli juuri saanut petinsä pedatuksi, kun hän huomasi, että taivaalta leijaili hiljakseen
lumihiutaleita. -Nyt pitää äkkiä mennä haravoimaan loputkin lehdet pihalta!
Hilma huudahti ja kiiruhti ulos pihan siivoukseen.
Tässä blogissa kerromme Turun seudulla toimivan Raunistulan nukkekotikerhon kuulumisista.
torstai 3. joulukuuta 2015
keskiviikko 2. joulukuuta 2015
Joulukuun 2.
Suloinen
piparintuoksu leijaili Selinan kodissa. Viides pellillinen oli jo paistumassa.
Pöydällä oli sievässä kerrosvadissa kirsikkakoristeiset leivokset odottamassa.
Selinalle oli tulossa ystäviä kyläilemään ja katsomaan uutta hiirivauvaa, joka
rauhallisena nukkui kehdossaan yläkerrassa pehmeiden vällyjen alla.
tiistai 1. joulukuuta 2015
Joulukuun 1.
Eräänä talvisena aamuna
pienessä hiirikylässä päivä alkoi sarastaa. Puiden lomasta pilkahteli auringon
säteitä ja herätti hiirikansaa päivän askareisiin. Talojen kuistit olivat
huurteessa ja pikkulinnut aloittelivat lauluansa.
Ihan aamutuimaan
kuoronjohtaja Timoteus kurlasi vettä ja aloitti äänenavausharjoitukset. Tänään
olisi Lauluystävien mieskuorolla tärkeä esiintyminen yhdessä Laivaston
soittajien kanssa. Timoteus kokeili esiintymisasuaan ja tarkisti, että
kaulaliina on rypytön ja takki pölytön. Vielä muutaman nuotin tarkistus ja
sitten Timoteus kiiruhti viimehetken harjoituksiin.
maanantai 30. marraskuuta 2015
Pikkujoulukerhoilua
Sopivasti juuri pikkujouluksi, hetki ennen kalenterin huomista eka luukkua, vietimme mukavan illan pikkujouluteemalla. Aiheeksi emäntä oli valinnut kutistemuovin ja kaikki paikalla olleet valmistivat liitutaulun ja jokunen ehti tehdä myös muuta.
Välillä kahviteltiin.
Alvarin mustan hyllyn on komea -50-luvun kylpyhuoneen peili, käsiala Johanna N:n (kuva huono, peili ei näy kunnolla).
Joulun postia varten kirjeteline oli Riitan kätten töitä, Alvarin hylly Eijan tekemä, Ninnan luomat punottu kori, grilliritilä ja pikkujunaveturi, Tuulan kätösistä hieno pitsiliina ja vanhan ajan glögiohje, Pirjo-Riitan ihan uusiman Nukkekotilehden mallin mukaan tekemä allas. Vasemmalla reunalla Johanna N:n paketista tuo joukukaramellin valmistustarjotin (taisko olla emännänlahja, jos oli, ei haittaa, hieno on).
Riitan joulupostiteline ja Ninnan punoma kori näkyy myös. Pitsiliina siis Tuulan käsistä.
Eijan "Alvari" ja pikkuntontut. Tuulan saamat (Ninnan tekoa) kori, veturi ja grilliritilä ja ottimet).
Johanna K:n paketoimat kauniit keittiötyötä helpottavat välineet.
Tässä kaikki työt.
Mainittakoon, että Jääprinsessa Elsa valmistui Ninnan taitavista käsistä, ihan "tilauksesta", menee jouluksi erään pikkuneitosen nukkekotiin.
Välillä kahviteltiin.
Kahvipöydän koristeena oli emännän viikonlopulla saama pikkutarjotillinen juustoja. Sen oli lähettänyt Tuula Jokinen Imatralta.
Ja sitten avattiin paketteja, kukin sai yhden ja jännää oli...
Koitan muistaa, kuka oli tehnyt mitäkin: Huovutusnallukka ja sydän on Titan tekemät, hienot keittiövälineet oli laittanut pakettiin Johanna K, Meri oli tehnyt laukut vasemmalla. Alvarin mustan hyllyn on komea -50-luvun kylpyhuoneen peili, käsiala Johanna N:n (kuva huono, peili ei näy kunnolla).
Joulun postia varten kirjeteline oli Riitan kätten töitä, Alvarin hylly Eijan tekemä, Ninnan luomat punottu kori, grilliritilä ja pikkujunaveturi, Tuulan kätösistä hieno pitsiliina ja vanhan ajan glögiohje, Pirjo-Riitan ihan uusiman Nukkekotilehden mallin mukaan tekemä allas. Vasemmalla reunalla Johanna N:n paketista tuo joukukaramellin valmistustarjotin (taisko olla emännänlahja, jos oli, ei haittaa, hieno on).
Riitan joulupostiteline ja Ninnan punoma kori näkyy myös. Pitsiliina siis Tuulan käsistä.
Eijan "Alvari" ja pikkuntontut. Tuulan saamat (Ninnan tekoa) kori, veturi ja grilliritilä ja ottimet).
Johanna K:n paketoimat kauniit keittiötyötä helpottavat välineet.
Merin tekemät laukut ja kukkaset ja viiniä joulupöytään.
Emäntä sai myös emännänlahjoja, mutta niihin palataan kun kuvat ja
tekijät osuvat oikeasti toisiinsa.
Mukavaa joulunodotusta!
Joulukalenteri
Tervetuloa seuraamaan Raunistulan nukkekotikerhon joulukalenteria.
Joka päivälle löytyy pientä tarinan pätkää, joka sopii paraikaa näytteillä olevan Elvina Cafén ikkunan kohtauksiin. Lisää hiiriämme voi käydä kurkistamassa myös Tuorlan majatalossa, jossa hiiriystävät ovat pääseet huvipuiston ja torihumun pyörteisiin.
Miellyttävää joulun odotusta hiiriystäviemme parissa!

lauantai 28. marraskuuta 2015
Markkinaraporttia
Tänään oli mukava päivä. Abopa Vetus museon markkinatilassa riitti vilninää. Ja näytti jonoa olevan myös varsinaiseen nukkekotimnäuyttelyyn. Seon hyvä se, näyttely on hieno kulttuurihistoriallinen piipahdus menneeseen aikaan.
Museon edustan elefantti töräytti tervetulleeksi meidät kaikki.
Kerhomme myyntipöytää:
Naapuriöydästä kurkisteli Remu...
Ja museon oheisohjelmaa tässä:
Museon edustan elefantti töräytti tervetulleeksi meidät kaikki.
Kerhomme myyntipöytää:
Naapuriöydästä kurkisteli Remu...
Ja museon oheisohjelmaa tässä:
tiistai 24. marraskuuta 2015
Markkinat odottavat Turussa - tervetuloa!
Kerhomme on mukana Turussa järjestettävässä markkinatilaisuudessa lauantaina 28.11.2016. Kyseessä on Aboa Vetus -museon uuden komean nukkekotinäyttelyn oheistapahtuma. Varsinainen näyttely koostuu Lontoon Museum of Chilhoodin nukkekodeista - kannattaa kokea - klikkaa ja lue enemmän:
http://www.aboavetusarsnova.fi/fi/nayttelyt/nukkekoteja-lontoon-victoria-and-albert-museum-of-childhoodin-kokoelmasta
Me pakkasimme myyntitarvikkeitamme lauantain tapahtumaa varten. Pöydästämme löytyy mm:
Pulpetteja, kransseja
Koreja, erilaisia kittejä

Maalarinvälineitä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)