Keksit on
saatu vihdoin leivottua ja ne ovat jäähtymässä ritilän päällä. Hyvältä
tuoksuvat keksit ladotaan rekeen ja ne on tarkoitus kuljettaa pikimmiten
tarjoilupöydälle.
Olli
työntää ja Antti vetää rekeä hikikarpaloiden vain valuessa viiksikarvoja
pitkin. Vihdoin keksit saadaan tarjoilupöydälle asti. Nyt pitää enää siirtää
keksit reestä piparipurkkiin.
-Muista,
että piparit pitää saada ehjänä purkkiin, muistuttaa Olli.
-Joo joo,
vastaa Antti.
Piparipurkin
luona on kuitenkin yllätys odottamassa. Topias temppuili piparipurkin luona ja putosi purkkiin. Topias takoo piparipurkin
seinää ja katsoo epätoivoinen katse silmissään.
-Auttakaa!
hän anelee kiihkeästi.
-Voi ei, etkö
pääse sieltä pois? kysyy Antti empaattisesti.
-Väistäkää,
sanoo Olli -Ei hätä ole tämän näköinen. Minä keksin keinon, hän rauhoittelee.
Olli
pudottelee piparkakkuja yksitellen Topiakselle. Topias pinoo niitä portaiksi
alleen ja pikku hiljaa hän pääsee kipuamaan korkeammalle ja korkeammalle purkin
sisällä. Kunnes vihdoin hän ylettyy purkin reunaan. Sieltä hän punnertaa
itsensä purkista äkkiä pöydälle.
-Ja tästä
ei sitten hiiskuta kenellekään! hän sanoo vakavana. -Ei ainakaan isälle, hän
vielä täsmentää.
Olli ja
Antti tirskahtavat ja pidättelevät nauruaan. Topias katsoo poikia tuimasti,
mutta röhähtää sitten itsekin nauramaan. Ja he nauravat yhdessä Topiaksen
toilailuille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti