maanantai 11. tammikuuta 2016

Puiset laatikot

Joulutauon jälkeen aloitimme taas kerhoiluvuoden innolla ja teimme puisia sitruunalaatikoita. Laatikot tehtiin ohuen ohuesta vanerista ja kuvat laatioiden kylkiin siirrettiin siirtogeelin avulla tulosteista.

Minä olin tehnyt laatikoiden mallikappaleet kotona valmiiksi:


Ensin tehtiin kuvan siirto laatikon kylkiin,

sitten liimailtiin laatikot kasaan.

Osa laatikoista oli vielä kuivumassa, eivätkä ehtineet mukaan yhteiskuvaan, tässä kuitenkin osa tuotoksista:


 Osa halusi laatikoistaan melko "kulahtaneen" näköisiä:


Askartelun lomassa suunnittelimme myös kevään ohjelmistoa, joka lisättäneen lähiaikoina myös blogiin.

Olipas mukavaa palata taas kerhoilemaan pienen tauon jälkeen!

4 kommenttia:

  1. Ovatpa niin aidon näköiset, että piti oikein tarkkaan katsoa, ennen kuin uskoin, että minejä ovat!

    VastaaPoista
  2. Kyllä todellakin oli kiva työ tehtäväksi. Kiitos Johannalle opastuksesta!

    VastaaPoista