Joulukuun 12.

Vankkurialueelta kuului ähkinää. Voimamies Valdo ei mistään ennustuksista välittänyt. "Ainut mikä puhuu totta, se on rauta", ähki Valdo samalla kun nosti yhdellä kädellä rautatankoa hauis pullistellen. Valdo hörppäsi välillä proteiinijuomaa ja vaihtoi kahvakuulaharjoitukseen. "Sataseitsemän, satakahdeksan...", Valdo laski mielessään ja heilutti tasaiseen tahtiin painavaa kuulaa. "Vaikka meikäpoika on tämmöinen aito karju, niin kyllä sitä hempeyttäkin löytyy", tuumiskeli Valdo ja vilkaisi pyykkinarulla kuivuvia vaatteita. Valdon omien vaatteiden joukosta erottui hieman naisellisempiakin hepeneitä. Tyytyväisenä Valdo ajatteli, että kylläpä häntä lykästi, kun oli löytynyt oma rakas. Sirkukseen oli juuri liittynyt uusi esiintyjä ja se oli ollut menoa samantien, muisteli Valdo. Yhtäkkiä Valdo aivasti ja sitten hän pudisteli olkapäältään jotain ja ihmetteli:  "Mistäs tuohon nyt sulka joutui?"