tiistai 22. toukokuuta 2018

Kesäkassit olalle ja lomalle

Eilen olikin  pitkästä aikaa kerholla ilta jossa "oppineimmatkin" joutuivat uuden asian äärelle. Kävi nimittäin selväksi, että virkkaus oli uusi laji joillekin!
Tässä kuvassa Katrin tekemät hienot mallit. Ja niitä kohti lähdettiin hyvillä ohjeilla - peruskuvio oli isoäidin neliö.
 
 Lähikuvaa otteesta:
Yksi valmis kassi (taisi olla tämä Riitan ja jo kotona aloitettu)
 Pirjan taidonnäyte (sekin kotosalla tehty, ei ole siis kassi!)
Alla saman taiturin mukana ollut kudin (hieno takki tulossa).
Onneksi oli Johanna keksinyt tulostaa pieniä ,kesäkasseihin passeleita kuvia kankaalle!
Niihin turvautuen syntyi alla oleva kassi - ja onhan siinä ketjusilmukoista virkatut sangat! Syntyi varmaan muitakin, mutta ei tullut kuvatuksi.
Ensi viikolla vietämme kevätkauden päättäjäiset ihan muualla kuin kerholla, jonne palaamme sitten elokuun loppupuolella. Tässä vaiheessa voimme iloisesti todeta että kerhomme "Sadut herää eloon" jouluikkuna menee Turun Pääkirjastooon lastenosaston vitriiniin 2.8.-28.9. - siitäkin sitten lisää tietoa lähempänä ajankohtaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti