tiistai 22. tammikuuta 2019

Kananmunamosaiikkia

Olipa uutta kerrassaan meille kaikille - k a n a n m u n a m o s a i i k k i -tekniikka. Etukäteistehtävänä oli kotona leipoa/tehdä munakasta niin, että sai muutaman munan kuoret itselleen. Ne pestiin (kuuma vesi riitti), annettiin kuivua ja sen jälkeen otettiin munan kalvo sisäpuolelta pois.
Kiitos Pirjalle, joka oli valmistautunut meitä opastamaan ja oli toimittanut ohjeita ja ennakkotietoja asiasta. Pirjan työ (alla) on täysin "luomua" eli tyttärensä harrastekanojen munista!
Tämän jälkeen ne sai maalata omaan työhön  sopivin värein (akryyliväri on hyvä, kuvan munissa vielä puolikiiltävä askartelu"lakka" päällä). Aika hyvän värin saa, kun maalaa kahteen kertaan.
Ninnan tyylinäyte
Pohjalla konepahvia - alustan joku maalasi / gessosi tai tai jätti konepahvin väriin.
Toivotun värinen kuorenpala murskattiin joko tuota omaa työtä vasten tai pöytää vasten, pinnalle liimaa ja pikkumurusten kiinnitys pinsteillä.
 Kukin piirsi oman mallinsa haluamalleen pohjalle - tässä tulollaan Eijalle pikkupöydän kansi.
Joku teki niinkin, että laittoi munankuorta isona palana suoraan työhön ja murskasi pieniin palasiin siinä ja hiukan avitti niiden asemia pinsetillä.
                                                           Katjan vapaata tyyliä
                                               Katrin työ (korjataan jos ei osunut oikeaan).
                                                            Riitan pöytä.
                                                         Merin pöytä.
                                                       Arjan pöytä (korjataan jos ei osunut oikealle henkilölle).
                                                           Johannan näyte.
                                                       Katjan valmis  pannunalunen.
Malli siitä, mikä oli tavoite (pöllö?), miten se piirtyi paperille ja millainen siitä alkaa muodostua.
Liki kaikille jäi kotiläksyä - kuviot olivat työläitä tehdä. Jos joku innostuu, niin suosituksena aloittaa riittävän suurella kuviolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti