tiistai 4. huhtikuuta 2017

Ikkunaa pukkaa!

Kerholla on kevät vauhdissaan. Tällä viikolla saimme perusoppia siitä, millä pieteetillä tehdään ikkunaa. Ninnan opastuksella saimme aikaan ihan kelpoa laatua.

Ikkunamme kehikko  oli muistaakseni noin 7*11 cm.

Malliksi oli Ninna tehnyt omaan "valokuvastudioseinäkkeeseen" ikkunan. Materiaali on Bilteman lautaa, jota oli meille etukäteen sahattu kolmeen eri muotoon/paksuuteen.
 Ensin tehtiin ikkunan kehikko (Bilteman lauta noin puoliksi ja pystyyn liimattuna). Sen jälkeen liimattiin sisäreunoille ohueksi neliön mallikseksi leikatu rivat, joiden päälle laitetttiin sitten ikkunalasia.
 Vaikenta oli saada alkukehikko tehtyä - kerhon maalarinteippirulla oli hävinnyt ja kellään ei ollut omaa mukana. Kuvassa Johannan kehittämä pakettiteippiversio piti kehikkoa paikallaan niin, että kulmat sai suoriksi. Ennen ikkunalasin asettamista ikkunanpoka maalattiin - kuivumisen ajaksi mentiin kahville.
 Tässä ollaan vailla lasia (kopiokoneeseen käyvä kalvo).
 Kalvo leikattiin määrämiittaan ja liimattiin paikalleen.
Liikaa liimaa ei sovi käyttää, se nimittäin tursuu sitten "lasin" reunoille. Tämän jälkeen asetettiin ikkunaan vielä tuon "lasin" päälle ohuen ohueksi sahattua ripaa.
 Tässä valmiita tuotoksia - näyttivät  hiontapaeripölyssään ihan aidon likaisilta :). Osa meinaa vielä laittaa tuohon lasin päälle väritöntä kynsilakkaa, jolloiin pinnasta tulee mukavan vanhahtava.
 Joku kerhollamme, muistaakseni Riitta, on haaveillut tekevänsä ikkunoista kasvihuoneen. Saapi nähdä toteutuuko haave. Jos sen meinaa tehdä tällä tekniikalla tehdyillä ikkunoilla, saa todella sahata/leikata/liimata/maalata :).
Kiitos Ninnalle opastuksesta!


1 kommentti: