Ruben marssi Liisa perässään lintulaudalle. Hän nosti lintutalon
kattoa ja kaatoi sinne kaikki pähkinät ja jyvät kiposta.
-Eläimistä täytyy pitää hyvää huolta, selitti Ruben Liisalle,
joka kuunteli korvat höröllä kokeneen eläinhoitajan neuvoja.
-Kun minä olin sirkuksessa leijonan hoitajana, oli
todella tärkeää, että eläimille annettiin hyvää ruokaa.
-Oi, hoiditko sinä villiä leijonaa? kysyi Liisa silmät
suurina.
-Leijonaa kyllä hoidin, mutta ei se kovin villi ollut.
Kesyksi se oli kasvatettu ja niin lempeä, ettei olisi tehnyt pahaa pienelle
hiirulaisellekaan. Hyvin ruokittuna ja hoidettuna se oli oikein kiltti, selitti
Ruben.
-Sama se on näiden villieläinten kanssa. Annetaan vähän
jyviä ja autetaan niitä selviytymään luonnossa. Siitä ne ovat kiitollisia ja
kuulee kuinka ne piipittävätkin kiitokseksi.
Ruben antoi kourallisen pähkinöitä Liisalle, joka ojensi käpälänsä
suoraan eteensä. Hetken kuluttua pieni pörröinen hömötiainen lensi Liisan käpälälle.
Lintu katseli hetken ympärilleen, nappasi pähkinän ja pyrähti lähimmän puun
oksalle nauttimaan makoisaa herkkupalaa rauhassa.
-Tiesitkös, että kun laittaa linnuille lintulyhteen
jouluksi, niin tulee hyvä sato-onni seuraavana kesänä, tiesi Ruben. Hän otti
Liisaa kädestä ja he jatkoivat matkaa hiihtoladun luo. Ruben pystytti hankeen
pitkän puutikun ja sen nokkaan hän asetti kauralyhteen. Pian jo kuuluikin
läheltä linnunlaulua. Ruben ojensi kätensä ja pian siihen lennähti kauniin
punarintainen lintu istumaan.
- No kukas se siihen lennähti? Ruben kujerteli linnulle. –Punatulkkuko
se siinä?
Pian lintu levitti siipensä ja lennähti lyhteen päälle,
nokkaisi sieltä jyväsen jos toisenkin.
- Linnuille annetaan näin jouluna ruokaa, jotta ne eivät kesällä
syö sitä pelloilta. Ruben selitti Liisalle.
Siinä he seisoivat hiljaa paikoillaan ja katselivat, kun
lintuja pyrähteli yksi toisensa jälkeen syömään.
-Oi, ne ovat niin kauniita, ihasteli Liisa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti