Joulukuu 13. - Oi Lucia!

Paavo istui työpöytänsä ääressä. Ei oikein työ maittanut ja hän otti laatikostaan ristisanatehtävän. Kynän päätä pureskellen hän pohdiskeli vaikeaa ristikkotehtävää.

-Valon tuoja... hm… mikä valon tuoja… viisi kirjainta… alkaa ällällä… lamppu? Paavo mutisi itsekseen.

-Ei voi olla, tämän pitäisi päättyä a-kirjaimeen…

Paavo laski kynän alas ja loi katseensa seinällä olevaan kalenteriin. Siellä Miss Emmental poseerasi joulukuun aukeamalla.

-Kyllä on nätti plikka, totesi Paavo ihaillen.

Paavon ajatukset lähtivät vaeltelemaan ja muistelemaan aamun tapahtumia. Aamulla oli ollut perinteinen Lucia neidon kulkue. Miss Emmental oli esiintynyt Luciana ja voi miten kaunis hän olikaan valkoisessa mekossa ja kynttiläseppele päässään, Paavo muisteli haikeana.

-Lucia! Paavo hihkaisi ääneen ja nappasi kynän pöydältä innoissaan. hän raapusti ristisanatehtävään L-u-c-i-a. - Valon tuoja!

-Miss Emmentalia ei voi olla ihailematta, Paavo  haikaili –Oi rakkain, kunpa tietäisit näin, miten Lempi polttaa rinnassain! runoili Paavo tunteikkaasti.

Siinä samassa Paavo hätkähti.

-Voi Lempi soikoon! Lempi ja Lyyti! Minun piti ruokkia lampaat! Paavo kauhistui.

Hän juoksi kiireesti navetalle. Riuhtaisi oven auki ja juoksi lammasaitauksen luo.

Paavo huokaisi helpotuksesta. Lampaat olivat vielä elossa.

-Onneksi ette vielä nälkään kuolla kupsahtaneet, Paavo jutteli, kun lampaat määkivät vaativasti ja katsoivat vinoilla silmillään syyttävästi.

-Tässä teille heinää.

Paavo heitteli heinäsäkistä heiniä ja lampaat alkoivat heti hamuilla heiniä huulillaan.

-Ei nämä taida teille riittää, ahmatit! Paavo ähkäisi. –Täytynee hakea vintiltä lisää.

Paavo kiipesi portaat navetan vintille. Hämärässä valossa ei nähnyt oikein kunnolla. Käsikopelolla Paavo eteni vintillä, kunnes pääsi heinäkasan luo. Hän otti ison sylillisen heinää, mutta kahmaisi samalla jotain kovaa.

-Mitä ihmettä täältä löytyy? ihmetteli Paavo.

Hän siirsi heinäkasaa syrjemmälle ja väisti lampun valokeilan tieltä.

-Ei voi olla totta! Aarrearkku! hämmästeli Paavo.

Innostuksissaan Paavo nousi seisomaan matalassa tilassa ja kolautti päänsä kattoparruun.

-Auts! Paavo ähkäisi ja piteli kipeää päätään.

-Löinpäs minä pääni kovasti, kun päässä ihan surisee. hän ihmetteli ja hieroi kipeää kuhmua.

Hetken surinaa kuunneltuaan hän äkkäsi, ettei surina suinkaan hänen päästään kuulunut, vaan kattoparrusta roikkuvasta mehiläispesästä.

-Aapuaaa! Paavo huusi ja konttasi vauhdilla rappuset alas, loikkasi yhdellä askelella ovesta ulos ja paiskasi oven kiinni.

-Siellä on ja pysyy! hän vielä tiuskaisi perään.