sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Joulukuu 2. - Raunistulan hiiret saapuvat Korvatunturille



Raunistulan hiiret saapuivat Korvatunturille innoissaan. Joulupukki toivotti kaikki tervetulleiksi, matkalaukut vietiin vierastupaan ja vieraat ohjattiin pienelle esittelykierrokselle.
Heti ison päätalon vierestä löytyi navetta. Siellä asusti kanoja, kukko ja pari lammasta. Navetan takaa alkoi hiihtolatu ja polku pulkkamäelle, jossa tontut mielellään laskettelivat kauniina talvipäivinä.
Päätalon toisella puolella näkyi monta muuta rakennusta.
-Mikä tuo iso halli tuolla on? Kysyi Julius.
-Sieltä löytyy työpaja ja varastotilat. Menkäämme sinne seuraavaksi, niin näette, minkälaista hulinaa lahjojen valmistus näin joulun alla on, kehotti Joulupukki ja lähti harppomaan suurinta rakennusta kohti.
- On se hyvä, kun tulitte meitä auttamaan. Tänä vuonna onkin paljon lahjatoiveita, kiitteli Joulupukki ja avasi työpajan oven.
Työpajalla näytti olevan kova tohina. Tontut istuivat työpöytiensä ääressä lahjoja tekemässä. Raunistulan hiiret ihmettelivät hetken hulinaa ja sitten jokaiselle etsittiin sopiva työpiste. Tontut opastivat Raunistulan hiiriä työntouhuun.
Julius istahti kynttiläpöydän ääreen.
-Näillä on varmaan kaikkein eniten kiire? Julius kysyi ja viittasi joulun odotukseen liittyvään tapaan polttaa kynttilöitä jo paljon ennen joulua.
-Tänäänhän on ensimmäinen adventtisunnuntai! Tarvitaan yksi kynttilä ikkunalle! Huudahti Julius ja alkoi heti kerätä kynttilänvalmistuksessa tarvittavia ainesosia pöydälle.
- Itsenäisyyspäivänä tarvitaan kaksi kynttilää. Ja sitten on vielä loput adventtisunnuntait... Julius laski sormillaan.
-Yhteensä tarvitaan 6 kynttilää ja joulupäiväksi vielä yksi lisää. Näin pimeänä aikana ja varsinkin juhlapäivinä tarvitaan paljon kynttilöitä, Julius sanoi.
-Unohditko Lucia-neidon juhlan? Silloin tarvitaan paljon kynttilöitä, sillä Pyhä Lucia tuo valoa pimeyteen, tiesi Margit, joka tuli katsomaan Juliuksen touhuja.
-Ja joulukuusen oksillakin on tapana polttaa kynttilöitä, Margit lisäsi.
-Nykyisin kuusessa käytetään sähkökynttilöitä, elävät kynttilät ovat vanha tapa ja paloriski, korjasi Pekka tuodessaan sammutuspeittoa.
-Muistakaa olla varovaisia. Steariini on kuumaa! Pekka vielä huikkasi ja jatkoi matkaansa.
Julius laittoi kuumennuslevyn päälle ja ryhtyi sulattamaan steariinia. Hetken aherruksen jälkeen pöydälle alkoi ilmestyä eri muotoisia valettuja kynttilöitä.
-Voi miten kauniita näistä tuli! Ihasteli Margit ja asetteli enkelikuvioisia valkoisia kynttilöitä hyllylle odottamaan paketointia.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti